Tapahtumia

MUUSIKKOURANI VIRSTANPYLVÄITÄ JA ERI ESIINTYMISTILAISUUKSIA

1959-1963 kansakouluopettajien ja tuttavien pyynnöstä osallistuin jo koulupoikana harmonikansoittokilpailuihin menestyksekkäästi 6 1:stä sijaa 1 4. sija

1958 esiintymiset aloitin mm. lastenjuhlissa ja rakennusmestareiden juhlissa

1960-luvun alussa soitin ensimmäisen keikkani tanssiorkesterissa

1963 minulle tarjoutui mahdollisuus säestää harmonikalle sovitettuja sävellyksiä kuorojen orkestereissa

1967 vuodesta alkaneet teatteriesiintymiset (soittajana) toivat oman värinsä soittajan elämään

1969 heinäkuussa kohokohdaksi nuorelle hanuristille muodostui kahden viikon kiertue silloisessa Neuvosto-Karjalassa, siellä esiintymiset koostuivat kuorosäestyksistä aina omiin sooloesiintymisiin televisiossa ja eri radioasemilla

1969 eri orkesterien kanssa alkaneet kiertueet Ruotsiin olivat nuorelle soittajalle mieleen

1971-1980 musiikin teoriat, pianonsoitto ja sävellys
Suomen tanssipaikat ja ravintolat ovat tulleet vuosien mittaan tutuiksi toimiessani säestäjänä eri solistien taustabändeissä

1996 oli kahden viikon esiintymismatka Floridaan

1999 esiinnyin Pietarissa

2000 minulle tarjoutui tilaisuus tv-esiintymisiin mm. Åke Blomqwistin tanssiohjelman säestys, sekä nyrkkeilyn Em-kisojen avaussoitto Tampereen jäähallissa ( tv-lähetys 52 eri maahan )

2002 alussa yksi urani huomattavista virstanpylväistä on pelkällä hanurilla soitettu omakustannelevy “Vili Vesterisen helmiä”

Viime vuosina olen viihdyttänyt yleisöä eri puolella Suomea sektorilla lastentapahtumista eläkeläiskerhoihin
Kohderyhmiini kuuluvat myös hääparit ja yritykset

7.6.2002 klo 18 Keskustorilla PISPALAN SOTTIISISSA Täysin Palkein-tapahtumassa

2002 uutta ulottuvuutta ja kynnyksen ylittämistä soittajan elämään on tuonut katusoitot erilaisissa kesän hanuritapahtumissa mm. kesäkuun alussa järjestettävissä KOUVOLAN KOMIOISSA

13.6.2002 kahdeksas vuosi Viikinsaari-triossa alkaa Viikinsaaren päivätanssien merkeissä
muut soitannot koostuvat häistä, erilaisista kesätapahtumasoitoista, merkkipäivistä ja yritystilaisuuksista

2002 4.7.SATA-HÄME SOI veteraanisarjan pelimannimestaruus.

2002 syyskuu tuo tullessaan esiintymismatkan Riikaan.

2002 syksy oli vilkasta levynmyyntiaikaa. Jalkatyötä tuli tehtyä useammalla eri paikkakunnalla. Levy on saanut hyvän suosion varttuneemman väen ja hanurimusiikin ystävien keskuudessa.

80 kirjastoa eri puolella Suomea on ostanut levyn kokoelmiinsa.

2003 maaliskuu vierähti ensisijaisesti pienemmän väen parissa. Kurttu-Kaken oli ilo viedä perinteistä hanurimusiikkia ja lastenlauluja moneen tamperelaiseen päiväkotiin.

2003 maaliskuun 23. päivänä minulla oli ilo vastaanottaa tamperelaisen Kanerva-kuoron kunniamerkki pitkäaikaisesta ( n. 38 vuotta ) säestystyöstä.
Vuosiin on mahtunut lukemattomia harjoitustunteja ja paljon työtä.

27.4.2003 kansallisena veteraanipäivänä minulla oli ilo viihdyttää turkulaisia senioreita ja veteraaneja. Vastaanotto ja kuulijakunta olivat mitä mahtavimmat. Kiitokset ja terveiset turkulaisille.

12.6.2003 torstaisin elokuun 15. päivän päättäjäishyppyihin saakka.

2003 1.7 SATA-HÄME SOI veteraanisarjan pelimannimestaruus

2004 1.7 SATA-HÄME SOI veteraanisarjanpelimannimestaruus

2004 10. vuosi Viikinsaari trion hanuristina pyörähti käyntiin 10.6.,siitä tanssit jatkuvat torstaisin 12.8. päivään saakka.

2005 veteraanipäivä vierähti turkulaisia ja raumalaisia senioreita ja veteraaneja viihdyttäen. Kiitokset ja terveiset turkulaisille ja raumalaisille.

2005 kesä pyörähtää käyntiin Viikinsaaren päivähyppyjen merkeissä 16.6. Solistina iki-ihana yleisön suosikki BERIT.Tanssit jatkuvat joka torstai elokuun 11. päivän päättäjäishyppyihin saakka.

2006 veteraanipäivä vierähti taas kerran kivan turkulaisyleisön parissa. Terveiset ja kiitokset turkulaiselle musiikkiani arvostavalle kuulijakunnalle.

2006 12. vuosi Viikinsaari trion hanuristina käynnistyi 8.6.06 alkaneiden päivähyppyjen merkeissä. Solistina vieraili Tuula Heikkilä.

2006 vanhustenviikko vierähti iki-ihananien helsinkiläis- ja turkulaissenioreiden parissa, unohtamatta vakiintunutta satakuntalaisyleisöäkään. Terveiset turkulaisille, helsinkiläisille ja satakuntalaisille kuulijakunnilleni.

2007 veteraanipäivä vierähti lupsakoiden savolaisten seurassa. Terveiset vaan savolaiselle kuulijakunnalleni.

2007 kevään kirjastoesiintymiset tein Merikarvialla ja Tampereella. Keväiset terveiset Merikarvian ja Tampereen kirjastojen kuulijakunnalle ja tilaisuuksien järjestäjille.

2007 kesä vierähti pääosin pääkaupunkiseudulla keikkaillessa

2008 veteraanipäivänä oli ilo viihdyttää varsinaissuomalaista kuulijakuntaani

2008 vappu Helsingissä. Terveiset uskolliselle kuulijakunnalleni ja hyvää alkavaa kesää. Tavataan kesällä.